lauantai 23. marraskuuta 2013

Kolikon toinen puoli

Kun olin vielä varakas, ajattelin, etten arvosta, tai arvota ketään varallisuutensa mukaan.
Kuvittelin aina ihmisen arvon olevan riippumaton hänen taloudellisesta asemastaan.
Pidin kohtuullisena ja oikeudenmukaisena tulojen tasaamista verotuksella ja sosiaalituilla.
Olinhan itse kokenut kolikon toisenkin puolen.

Pidin itseäni etuoikeutettuna ja ajattelin että meillä on käynyt tuuri, kun olemme menestyneet taloudellisesti. Toki teimme kovasti töitä, mutta niin teki moni muukin, vaikkei siitä koskaan sen kummemmin vaurautta kontolleen saanut.
Eipä joku siivoustyökään sen helpompaa ihmiselle ole, ajattelin, huonommin palkattua vain.
Sitäkin kun olin elämässäni tehnyt.

Nyt kun olen köyhä, tiedän ettei kukaan vakavarainen enää pidä itseään etuoikeutettuna. Entiset ystäväni, kuten sukulaisenikin, paheksuvat nyt sydämensä pohjasta sosiaalituilla eläviä vapaamatkustajia. Päivittelevät huoltosuhteen vinoutumista ja pitävät kynsin hampain kiinni etuuksistaan, osingoistaan ja optioistaan, omakotitaloistaan, autoistaan, paljuistaan ja patioistaan.

Mitä suuremmat tulot, sitä suurempi huoli huoltosuhteesta.
Köyhä ei ole enää edes köyhä tai oikein ihminenkään, vaan syrjäytynyt, ylimääräinen kulu.


Käymme huomenna käyttämässä sen toisen lastensuojelusta saamamme viisikymppisen.
Anteeksi!





maanantai 11. marraskuuta 2013

Nolottaa

Saimme kaksi viidenkympin maksusitoumusta kauppaan, sitä harkinnanvaraista. Helpottaa!
Silti mietin, että mitenkähän sen lapun voi näyttää niin, ettei koko kassajono arvaa, että sossun elättejä ollaan. Toivottavasti ei satu ketään tuttuja siihen jonoon.
Siinä lapussa lukee että "lastensuojelu", mitähän se kassantäti siitäkin ajattelee?
Toivottavasti se ei ainakaan mitenkään kommentoi sitä...

Köyhyys hävettää, ainakin oman sukupolveni kasvattia, jonka mieleen on syvälle juurrutettu omillaan toimeentulemisen kunnia.
Kai tämänkin nöyryytyksen kestää, olenhan jo tottunut leipäjonossakin käymään ihan julkisesti.
Onneksi siellä ei sentään ole entisiä työkavereita, tai asiakkaita.
Kai kaikkeen tottuu, kun tarpeeksi tiukoille joutuu...

Tyttäreni käy leipäjonossa häpeämättä. Hänen mielestään olisi vain tyhmää olla vastaanottamatta ilmaista ruokaa. Sossun rahojen nostaminen ei herätä kummempia tunteita.
Aika moni muukin nuoren tuntema perhe käy leipäjonossa. Moni nuoren kaveri elää sosiaalituella.

Pelottaa lapseni tulevaisuus!

torstai 7. marraskuuta 2013

Taas uusi kuukausi selvitettävänä, huoh!

Marraskuun rahoista jäljellä 300€.
Ruokakaupan punaisten lappujen tuotteiden metsästyksen seurauksena sapuskaa on vielä vähän palastimessa.
Leipäjonoon en ole päässyt pariin viikkoon, koska poliklinikkakäynnit ovat juuri pahimmoilleen osuneet samaan aikaan.

Apteekista hain pussillisen lääkkeitä, eipä tällä kertaa maksanut paljoa, kiitos maksukaton!
Nivelrikkolääke jäi ostamatta, se kun ei olekaan Kela-korvattava. Vähän päälle neljäkymppiä oli liikaa näissä rahoissa. Vetelen sitten särkylääkettä enemmän, se kun ei nyt maksa juuri mitään.
Hyvä että edes lääkkeissä voi vähän säästää.

Talvikengistäni lähti pohja irti. Onneksi vielä tarkenee lenkkareilla. Mistähän hiivatista ne talvikengät kehittää? Pitäsi kuitenkin liikkua ja huolehtia lihaskunnosta.
Lääkäri suositteli uimista. Millähän rahalla?
Ja fysioterapiaa. Sama vika.
Hammaslääkäriin pitäisi mennä. Joojoo...
Hiukset on leikattu viimeksi puoli vuotta sitten.

Koko elämä pyörii taas samaa rataa, ei rahaa mihinkään.



torstai 24. lokakuuta 2013

Hei, sehän on 18, annetaan sille rahaa ja kämppä!

Toimeentulotuella elävät nuoret olivat illan A-talk ohjelman puheenaiheena.
Hei haloo, mullahan on just tuollainen kohta täällä kotonani!
Tervetuloa tänne vaan kaikki toimenpiteet joilla moinen estettäisi, vaan eipä hyvältä näytä. Päinvastoin, yhteiskunta oikein tukemalla tukee nuoren itsemääräämisoikeutta antamalla omaa rahaa.

Opintotuki on 17 vuotta täyttäneelle kiva taskuraha, jota verorahoista maksetaan lapsen tilille riippumatta siitä, asuuko hän kotona vai ei.
Vanhemman tehtävä on valvoa alaikäistä lastaan, vaan minkäs teet, kun valtion tuin annetaan nuorelle täysi vapaus ylimääräisen rahan käyttöön, joka, rohkenen näin väittää, aniharvoin kuluu alkuperäiseen tarkoitukseensa. Tästä se riippumattomuus vanhempien määräysvallasta alkaa ja saa huipentumansa kun nuori täyttää 18 vuotta.
Ainakin jos vanhemmat ovat vähävaraisia. Hyvätuloisethan voivat edelleenkin käyttää kasvatuskeinona perinteistä: Sen lauluja laulat, jonka juurella auto. Vai mikä muovikorttikuusi se nykyään onkaan?

Vähävaraisen vanhemman luona asuvalle nuorelle alkaa toimeentulotuki juosta hänen täytettyään 18. Sano siinä sitten että hei, kyllä sun täytyy käydä tota koulua ja elää täällä niinkuin mä sanon.
Sanopahan että rahaakaan ei sit tule, jos hommatkaan ei hoidu.
Kun ei se nyt vaan mene niin, vaikka se nuori olis kuinka kotikasvatettu ja yritetty selittää, että luoja ei laiskoja elätä, että se tiukan paikan tullen motivoituisi toimimaan omaksi parhaakseen, jos helpommallakin pääsee.

Sitäpaitsi jos sä alat kettuileen, niin mä lähen vaan lätkiin ja sanon sossuun et mä en tuu vanhempien kaa toimeen. Pakkohan niitten on maksaa toimeentulotukee ja hankkii kämppä, ei tääl hei ketään kadullekaan pistetä. Aina joku luukku sitäpaitsi löytyy mihin voi mennä jos ei haluu asuu himas. Mä lähen täältä jos sä pakotat mua. On mul kavereita!

Nuorella on mielenterveysongelma, eikä se ihan ymmärrettävästi ja oikeasti jaksa tehdä oma-aloitteisesti mitään. Haluaisin ihan oikeasti pitää sen vielä kotona, että voisin auttaa ja vähän potkia persuksillekin tarpeen tullen. Eikö mitenkään kävis?

Mut hei, se on kohta täysi-ikäinen. Annetaan sille rahaa, kämppä ja vapaus valita mitä se haluu!

Kyllä pitäis enemmän peräänkuuluttaa vanhempien vastuuta, mut kun nää uusavuttomat vanhemmat ei...

Miten niin köyhyys periytyy?

tiistai 22. lokakuuta 2013

Paikka paikan päällä

Huolten summa on vakio. Kun yhdestä päästä helpottaa, alkaa jo toisesta kohdasta repsottaa.
Huoli lapseni terveydestä nakertelee yöuniani ja omaakin terveyttäni.
Tulossa on kummallekin useampi poliklinikkakäynti, mikä tietää taas rahanmenoa.
Isän antamat rahat pelastivat tämän kuukauden, mutta miten ihmeessä selvitään ensi kuusta?

Loppukuu häämöttää, samoin pussinpohja. Laskuille kertyy huimat korot, kun ne päätyvät perintätoimistoon. Alkuperäinen summa saattaa olla huomattavasti pienempi kuin perimiskulut.
Kaiken huippu oli, kun perintätoimisto laskutti siitäkin, että palautti vanhingossa kahteen kertaan maksamani laskun summan. Ahneus huipussaan!

Laskuri päässä raksuttaa  yötä päivää. Eikö tähän ikinä totu ja opi olemaan murehtimatta!
Jokainen kauppareissu herättää syyllisyyden ja ahdistuksen tunteita.
Tarvitsenkohan nyt ihan oikeasti tätä ja tuota. Pitäisikö metsästää halvempaa vessapaperia jne?
Riittävätköhän rahat oikeasti kuun loppuun asti? Kyllä tämä rahattomuus ihan työstä käy, 24/7.
Aaargh, hermot menee!

Rahaa on loppukuuksi jäljellä 64€ meille kahdelle yhteensä.

Onneksi ylihuomenna on taas leipäjonopäivä!
Enää kymmenen päivää seuraavaan "tiliin"...

torstai 17. lokakuuta 2013

Oi sä rakas isäni...

Laitoin tilillesi vähän rahaa, luki kahdeksankymppiseltä isältäni tulleessa viestissä.
Olin juuri selvitellyt laskujani ja saanut lopultakin toimeentulotukihakemukseen kaikki liitteet kaiveltua, kun isä soitti ja kyseli kuulumisia.
Olin kaiketi niin perin juurin masentuneen ja itkuisen kuuloinen puhelimessa, että vaikka yritinkin kierrellä totuutta, isä arvasi etteivät asiat ole hyvin.

Revin sen sossuhakemuksen, turha sitä on enää laittaa, koska isän antama raha varmasti ylittää tämän kuun tulovajauksen ja vaikuttaa laskennallisesti vielä seuraavat pari kuukautta. Oliko tämä sitten hyvä, vai paha, en jaksa ajatella.
Helpotus tähän kohtaan kuitenkin!

Olen kiitollinen omalle, rakkaalle isälleni, vaikka koenkin jotenkin noloksi sen, että hän jossakin määrin joutuu vieläkin elättämään minua, joka olen jo itsekin mummo.
Eihän tämän näin pitäisi mennä.

Alkuviikosta jouduin seuraamaan sivusta keskustelua suomalaisesta sosiaaliturvasta. Keskustelijoina olivat varsin vakavaraiset ihmiset, jotka kertoivat itsekin kokenensa köyhyyttä opiskeluaikoinaan 80-luvulla...  Joopajoo.
Keskustelussa käytiin läpi stereotypiat laiskoista nuorista alkoholisoituneisiin, keski-ikäisiin miehiin, jotka saavat sossusta kaiken ja huvitukset päälle.

Kärjistetyt vastakkainasettelut, tyyliin kuuluuko laiskojen nuorten saada sossunluukulta rahaa huvituksiin, kun syöpäsairaat lapset eivät pääse nopeasti hoitoon, herättivät omassa mielessäni monenlaisia versioita kärjistetyistä vastakkainasetteluista. Katsoin kuitenkin viisaammaksi vaieta, koska en ollut väittelytuulella.

Kärjistäen, köyhyydestä keskusteleminen ilman faktatietoa on jonninjoutavaa lätinää.
Eivät kaikki Suomen köyhyysloukussa elävät ihmiset mahdu samaan muottiin. On monenlaisia syitä ja teitä suhteeliseen köyhyyteen.
Eivät kaikki toimeentulotukea saavat nuoret, hae sitä elääkseen "helppoa elämää", eivätkä kaikki alkoholisoituneet keski-ikäiset ole alkoholisoituneet sen vuoksi että saavat toimeentulotukea,  eivätkä kaikki sosiaaliset tuet ole toimeentulotukea jne.

Leipäjonon antimet: Kinkkua, appelsiineja, tomaatteja, näkkileipää, pehmeää leipää, jugurttia ja vitamiineja.
Jääkaapissa on vielä perunoita, kevytlevitettä ja juustoa. Pakastimessa pari pussia vihannesekoitusta.

Jos haluat tietää miltä köyhyysloukku maistuu, niin pureskelepa näitä aineksia seuraava viikko. Äläkä käy kaupassa, tai maksullisissa harrastuksissa ja huvituksissa.

Äläkä sitten syrjäydy!


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tili miinuksella 34 euroa

Miten ihmeessä debitkortilla päsee tili miinukselle? Senhän pitäisi veloittaa tili heti kun sitä on käytetty. Yllätys tuli, kun katsoin verkkopankista saldon ja kävin sen mukaisesti kaupassa. Seuraavana päivänä tili näyttikin miinusta.
Lainasin pojaltani sen verran että sain tilin nollille.

Toimeentulotuen laskennassa lainarahatkin huomioidaan tulona, mutta takaisinmaksua ei huomioida menona. Kokemusta on.
Tällä kertaa sillä ei ole väliä, koska en kuitenkaan saa sossusta mitään.
Ruokaa on vielä muutamaksi päiväksi. Leipäjonosta sain viimeksi rasian tomaatteja, juotavia jugurtteja ja leivän.

Loppukuu raavitaan kaapinpohjia. Tytärkin on syyslomalla koulusta, eikä saa edes siellä ruokaa.
Eipä tarvitse miettiä syylomamatkoja kun ei ole rahaa edes sapuskaan.
Onneksi ensi viikolla tytärkin ehtii sitten leipäjonoon.
Pitänee todellakin rukoilla ihmettä, että tästä jotenkin selvitään!

Tässä kuussa rahaa jäi vuokran ja laskujen jälkeen 134€. Tuhlasin sen kaikkeen pieneen, mutta tarpeelliseen, ruoan ohella.
Kumma miten kaikki loppuu aina yhtä aikaa. Jauhot, suolat, rasvat, shampoot, vessapaperit ja lamput, sun muut pakolliset tarvikkeet maksavat yllättävän paljon, kun ne kaikki joutuu ostamaan kerralla.

Tänään laadin sen toimeentulotukihakemuksen, vaikka en uskokaan että mitään saan.
Olo on toivoton. Säälittää tuo tytär, jolle en kykene järjestämään mitään kivaa syyslomaksi.
Kuten en muutenkaan.

Nautitaan syksystä...

torstai 10. lokakuuta 2013

Resurssipula

Äitii, se alkoi taas, mä en haluu tätä enää!

Tyttäreni tuli itkien kotiin. Paniikkihäiriö-pakko-oire on palannut.
Trauma on peräisin ala-asteella tapahtuneesta koulukiusaamisesta, jota koulu ei suostunut koskaan näkemään, pyynnöistä huolimatta, saati sitten hoitamaan.
Resurssipula.

Edes pahoinpitelyyn päätynyt koulumatka ei opettajaa ja rehtoria hellyyttänyt.
Tyttärelle vain ehdotettiin koulun vaihtoa kun penäsimme jonkinlaista anteeksipyyntöä siitä että kiusaamiseen ei puututtu ajoissa.
Lapsi, tai oikeastaan varhaisnuori alkoi oireilla monella tavalla. Oli päihteitä, viiltelyä, itsetuhoista käytöstä. Olin hädissäni, soittelin kaikki mahdolliset keksimäni numerot ja kyselin apua, kun tuntui että lapsi lähtee lapasesta.

Eihän tuo tietenkään ihan hyvältä kuulosta,
mutta ehkä sen nyt vaan on vähän rajumpi esipuberteetti ja kaikenlaiset kokeiluthan kuuluvat siihen...
Kun meillähän on tietysti rajalliset resurssit jne...
Mitenkähän monesta paikasta sainkaan saman vastauksen?
Lopulta kouluterveydenhoitaja ehdotti lastensuojeluilmoituksen tekemistä omasta lapsestamme.
Vihdoinkin saimme tietoa siitä minne hakeutua selvittelemään ongelmia.

Lastensuojelu on hoitanut avuntarvettamme resurssiensa mukaisesti.
Tyäntekijät ovat vaihtuneet tasaiseen tahtiin organisaatiomuutosten ja muiden resurssipaineiden vuoksi tehtyjen muutosten seurauksena.
Jokainen sosiaalityöntekijä on tehnyt parhaansa ja auttanut. Kiire ja henkilökohtainen väsymys on silti näkynyt myös asiakkaalle. Näistä ihmisistä otetaan todellakin irti kaikki mitä saadaan. Ei ihme että vaihtuvuus alalla on suuri.

Vaan sammutapa tulipaloa kun kaikki on jo karrelle palanutta!
Ennalta-ehkäisevään toimintaan ei ole resursseja. Hoitoon pääsee vasta kun ongelmat ovat "riittävän pahoja". Valitettavasti lapsen, tai nuoren, elämän tärkeimmät vuodet ovat menetettyjä siinä vaiheessa kun on jo sattunut ja tapahtunut monia loppuiäksi vaurioittavia asioita.
Valtion, tai kunnan taholta ei apua olisi herunut, mutta onneksemme kotikunnassamme toimii säätiövaroin toimiva hoitoyksikkö.

Kotikuntamme Nuorten Pysäkki on hoitanut perhettämme monin eri tavoin, kun älysimme sinne etsiytyä. Edes jossakin on taho, joka ei vetoa resurssipulaan!
Olen niin, niin kiitollinen siitä että olemme päässeet niin toimivaan ja kokonaisvaltaiseen hoitoon, joka on kannatellut meitä elämässä eteenpäin.

Silti lapseni elämässä on sattunut ja tapahtunut. Koulukiusaamiseen palattiin vuosi sitten kun tyttäreni alkoi saada tappo-uhkauksia.
Poliisin mielestä kyse oli "tyttöjen välisestä kärhämästä". Itse kuulin puhelimessa miten lapseni henkeä uhattiin, mutta "sana sanaa vastaan" ei poliisille riittänyt.
Heillä kun on rajalliset resurssit jne...

Tytär joutui pari viikkoa sitten taas pahoipitelyn uhriksi.
Rikoilmoitus tehtiin internetissä, koska kotikaupungissamme ei ole perjantai-iltapäivisin päivystystä.
Yhteydenottoa ei ole poliisilta vieläkään kuulunut. Resurssipula.

Tyttäreni henkiset resurssit lienevät myöskin lopussa, odotellessa.

Omia resurssejani kuulostelen...





keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Köyhyys on suhteellista

Suomalainen köyhä ei varmasti ole yhtä köyhä kuin intialainen, tai kiinalainen köyhä, Pojois-Korealaisesta puhumattakaan.
Kehtaankohan edes väittää olevani köyhä, kun kuitenkin asun kolmiossa teinityttäreni kanssa ja lapseni saa kouluttautua? Vaatteetkin meillä on päällä, emmekä toistaiseksi ulkonaisesti erotu valtaväestöstä. Ruoan laatu nyt on vähän sitä sun tätä, mutta varsinaista nälkää emme ole vielä joutuneet näkemään.

Suomalaiset sosiaalipolitiikan ja köyhyyden tutkijat Olli Kangas ja Veli-Matti Ritakallio toteavat, että köyhyydessä on kysymys sosiaalisen toimintakyvyn rajoittuneisuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, että "henkilöllä ei ole mahdollisuus elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla". He toteavat, että tämä on tutkijoiden keskuudessa yleisesti vallitseva ajatus.. (wikipedia)

Suhteellinen köyhyyteni alkaa todellakin tuntua toimintakyvyn rajoittuneisuutena.
Sekä psyykkisenä että fyysisenä.
Vein tänään autoni pois. Jumalan kiitos, tai oikeammin kotikuntani Nuorten Pysäkin avun, pääsin lähes kolmenkymmenen kilometrin päästä myös takaisin.
Ei siis enää ajeluja lapsenlasta tapaamaan, ei ikääntyneen isän luokse, eikä ystäviä tapaamaan, koska julkisilla kulkuneuvoilla ei yhteyksiä ole.

Jäljelle jäi vain velka, jonka määrän ulosottomies tulee selvittämään. Aika sitten näyttää miten se vaikuttaa nykyäänkin olemattomaan talouteeni.
Voi kun olisin tiennyt silloin, autoa hankkiessani että suunnittelemani tulevaisuus on hauras ja katkeaa kuin kanan lento!
Velkaneuvontaankin on matkaa 7 kilometriä, ainoa kulkuyhteys sinne on polkupyörä.Saanenko aikaa ennen ensilumia? Jonotusaika on n. 2 kuukautta. Korkojen kertyminen on huomattavasti nopeampaa.
En jaksa enää välittää...

Kaikki mukava elämästä katoaa, kaikesta on vain luovuttava, kun rahaa ei ole, eikä tulevaisuudessakaan tule. Ainakakaan oman kaupungin ulkopuolelle ei pääse jos ei polkupyörällä jaksa polkea. Eikä aina vaan jaksa, kun nuo nivelrikot sun muut vaivat haittavat menoa.
Elämäpiiri supistuu pienemmäksi ja pienemmäksi.
Ajatuksetkaan eivät jaksa liikkua muussa kuin siinä, miten tästä voi ikinä selvitä?!

Olen umpikujassa.
Katto on pään päällä, mutta siinä se sitten onkin.
Mihinkään ei ole varaa. Ei hammaslääkäriin, ei syystakkiin ja kenkiin, ei tyttären koulumatkoihin ja vaatteisiin, ei mihinkään.
No, joo, nettimaksut olen vielä saanut maksettua, mutta kuinka kauan?
Kuuluuko köyhälle netti?
Miten köyhäksi suomessa pitää tulla että on riittävän köyhä?

Rahaa on tilillä 134€ loppukuuksi.
Maksoin vuokran, vuokararästistä osan, kännykkälaskyn (2x14,90€) ja netin.
Ostin Citymarketin eurontarjouksia, vessapaperia ja lääkkeitä.
Lääkekatto on täynnä, mutta kaikki tarvitsemani lääkkeet eivät yllätyksekseni olekaan kelakorvattavia.

Sossuhakemuksen laitan, vaikken kuitenkaan mitään saa.
Tuleeko tästä nyt se ensimmäinen kokemus oikeasta nälästä?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Heihei luottotiedot!

Sähköt katkaistaan jos laskua ei makseta, luki energialaitoksen kirjeessä.
Voi hyvä jumala, mistä minä ne rahat tempaisen? Lasku on jäänyt maksamatta joskus keväällä, kun vielä odottelin eläkepäätöstä, enkä saanut rahaa mistään. Olen sitten mennyt jo niin sekaisin näitten laskujen ja maksuhuomautusten kanssa, että olen luullut maksaneeni tuon elokuussa.

Ai miten niin en saanut mistään rahaa?
Kas, kun kuntoutustukihakemuksen käsittelu kestää vakuutusyhtiöllä n. 3-4kk, niin saadakseen rahaa jostakin, pitää ihmisen ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi,  saadakseen ansiosidonnaista päivärahaa,  mutta saadakseen sitä, pitää työvoimatoimiston tehdä ensin päätös siitä että on oikeutettu saamaan työttömyyskorvausta. Edellyttäen että on työtön ja kuuluu työttömyyskassaan.

Päivärahahakemukseen pitää ilmoittaa olevansa valmis vastaanottamaan kokopäivätyötä.
Pitää vain laittaa hakemukseen että "työkunnon mukaisesti".  Työkuntoahan ei ole ollenkaan, muuten ei oltaisi hakemassa määräaikaista eläkettä, eli kuntoutustukea.
Kun työvoimatoimisto on hautonut päätöksensä valmiiksi, voi hakea ansiosidonnaista pävärahaa, käsittelyaika on n.1kk.
Tuliko nyt selväksi?

Työvoimatoimisto käsitteli hakemusta puolitoista kuukautta.
Sen jälkeen odottelin kuukauden ja vähän päällekin sitä ansiosidonnaista päivärahaa, ennen kuin aloin kysellä sen perään. Työttömyyskassa ilmoitti soittaneensa vakuutusyhtiöön ja kuulleensa että että kuntoutustukipäätös on juuri tulossa, joten päivärahaa ei enää kannata maksaa.

Odotellessa loppuivat rahat ja siitähän sitten keksin että leipäjonosta voisi saada särvintä ruokapöytään.
Kävin sitten kiltisti kuuntelemassa jumalansanaa leipäni eteen. Tuntui hieman kornilta kun  ensimmäiseksi veisattiin jotakin virttä jonka sanat kuuluivat kutakuinkin näin:
Nyt kun sinut on maahan lyöty... juupa juu, osui ja upposi. Kun vielä sain muovikassillisen lähestulkoon pilaantunutta ruokaa, olo oli todella lyöty.

Lopulta oli pakko kääntyä toimeentulotuen puoleen. Sosiaalitoimisto käsitteli hakemustani lainmukaiset 2 viikkoa.
Siinä vaiheessa alkoi olla jo todellinen hätä!
Neljän kuukauden kuluttua hakemuksesta tuli sitten se vakuutusyhtiön päätös kuntoutustuesta ja jonkin ajan kuluttua myöspäätös kansaneläkeosuudesta. Sosiaalitoimisto otti sitten omansa takaisin ja minulle jä loput.
Koska minulla on muitakin kuluja kuin perustoimeentutotuen piiriin kuuluvat, maksoin tässä vaiheessa laskujani pois niin paljon kuin kykenin. Ruokaan ei paljon rahaa jäänytkään.
Onneksi löysin toisenkin leipäjonon, josta saa ihan syömäkelpoista sapuskaa.

Minulla on harmikseni leasingauto, jonka olen ottanut silloin kun kaikki oli vielä hyvin ja talous vakaalla pohjalla. Nyt kun tulotasoni on lopultakin selvinnyt itsellenikin, että en voi pitää autoa.
Paha kyllä, auton palauttaessani joudun maksamaan n. 3000€ sanktiota määräaikaisen sopimuksen keskeyttämisestä. Olen pulassa!

Siihen sähkölaskuun sain lainattua rahaa ystävältäni.
Ne muut kai sitten menevät aikanaan ulosottoon... eihän tässä muutakaan voi.

Heihei luottotiedot!







torstai 19. syyskuuta 2013

Nimeni on... ja myönnän olevani köyhä!

Pari litraa luomukermaa piti taas kehittää jonkilaiseen säilyvään muotoon. Nyt on pakastimessa pannaria ja kinkkujuustopiirakkaa. Leipäjonosta tänään saadut ceremefraichit ja kinkut tuli käytettyä, pitäisi vielä keksiä mihin työnnän toisen litran kermaa, jossa viimeinen käyttöpäivä oli neljä päivää sitten. Salaatti ja tomaatit Lidlin juuston kanssa olivat oikein hyviä.

Rahaa on vielä satanen loppukuuksi. Ruoka ehkä riittää, mutta ne laskut pitäisi jollakin ilveellä saada maksettua. Vuokrastakin on vielä kesältä 250€ rästissä. Jostakin pitäisi kehittää rahaa, mutta mistä ihmeestä?
Tytär kertoi nähneensä unta että olin sanonut, että nyt on hänen vuoronsa maksaa kaikki laskut!
Lohduttelin, että älä huolehdi, kyllä mä tän selvitän.
Vaikken oikeasti yhtään tiedä miten.

Yöunet alkaa mennä itselläkin. Ikuinen rahattomuus rassaa.
Kaikenlaista kivaa voi kuulemma tehdä ilman rahaakin. Kysyn vaan mitä? Mihin voi mennä ilman rahaa? Joo, kirjastoon. Onpas hauskaa!
Vieraita ei voi koskaan kutsua, kun ei ikinä ole mitään tarjottavaa. No nyt tietysti olis, mutta kun nuo ovat tarpeellisia ihan omaan syöntiin.

Veljenpojan juhlat oli pakko jättää väliin kun ei ollut varaa ostaa lahjaa, eikä matkustaa 60 kilometrin päähän. Enkä jaksa enää keskustella sukulaisten patioista ja puutarhoista, kun mieltä kalvavat maksamattomat laskut ja alitajuisesti vain lasken, miten pitkään olisin tämänkin shampanjalasillisen hinnalla syönyt.
Alapa siinä kertoa kuulumisiasi, et joo mä sain eilen leipäjonosta kermaa, kun sukulaiset vertailevat ulkomaanmatkojaan, autojensa ominaisuuksia ja lastensa kalliita harrastuksia!

Enpä ihmettele että ihminen helposti syrjäytyy rahattomana. Alan tuntea olevani jokin kummajainen joka ei osaa enää keskustella ihmisten kanssa huolettomasti niitä näitä.
Köyhyys on kuin vakava sairaus: Se kalvaa ihmistä koko ajan, mutta siitä ei oikein ole sopivaa puhua kenellekään, etteivät kanssa-ihmiset kiusaantuisi.

Minäkin olen köyhä siksi käyn täällä leipäjonossa.
Aivan kuin jossakin AA-kerhossa. Tästä sairaudesta ei vain voi parantua myöntämällä ongelmansa.
Köyhyys vaan on ja pysyy.





tiistai 17. syyskuuta 2013

Hevonv..ttu!

Tyttären isä soittaa: "Mitä hevonvitunvittuu se pentu oikeen meinaa: se soitti mulle et se tarvii rahaa johonkin sukkahousuihin (isänsä häihin, mikä on minulta kielletty salaisuus, mutta satuin arvaamaan...) ja kun mulla meni vähän myöhään niin se laittoi mulle vittu ihan vitun törkeen  tekstarin..."

Tytär soittaa: "Mä vaan pyysin siltä rahaa, et saisin sukkikset sinne häihin ja kun sillä kesti niin kysyin et mites sen rahan kans on?  Nii vittu se taas haukku mut pataluhaks ja sano et mun pitäis mennä johonkin käytöskouluun ja et vittu jos en osaa käyttäytyy nii mitään rahaakaan on turha odottaa. Mähän vaan kysyin! (et mikä maksaa...) Mä sanoin sille et oisit ees jokus ollu mun kans ja kasvattanu!"

Isä jatkaa: "Kyllä jumalauta aikaisen lapsen pitäis sen verran osoittaa kunnioitusta et jos vittu meinaa rahaa saada niin osais edes käyttäytyy kunnolla. Rupee mulle vittuileen kun rahaa ei tuu tarpeeks äkkiä saatana! Mä mikään helvetin raha-automaatti oo. Vittu eikö sillä oo mitään käytöstapoja, sehän on ihan hevonvitunperseestä..."

Minä: "Sorry, mutta olen nyt kuullut kaksi erilaista versiota tapahtuneesta. Kumpikin osapuoli syyttää toistaan, mutta koska en ole ollut paikalla, enkä tiedä miten asiat on, niin enpä ota kantaa. Hoitakaapa ihan itse välinne. Äiti ei vaan valitettavasti voi aina olla selvittelemässä jokaista riitaa."
(Tämä siis molemmille osapuolille.)

Isän  tulevan vaimon itkuisia puheluja tyttärelleni siitä että kyllä sun pitää ymmärtää ja onhan sullakin täs vuosien varrella ollu ylilyöntejä (joo, mitä nyt vähän viiltelyä ja semmoista...olikohan isukki paikalla hoitamassa tilanteita?) ja vaik se isäs sanoo et se ei haluu enää ikinä olla sun kans tekemisissä, niin eihän se sitä oikeesti tarkoita ja koita nyt itekkin ajatella...
Niinpä, aina joku mamma pitää olla selvittelemässä isän ja tytären välejä.

Tekstiviestejä puolin jos toisinkin. Rakentavia ja vähemmän rakentavia.
Myönnän, että provosoiduin peräänkuuluttamaan isän vastuuta (hmm, en ehkä ihan kamalan ystävällisesti, mutta ilman kirosanoja kuitenkin)  sekä henkisesti, että taloudellisesti.
Jos herra mersulla ajeleva, paritalossa asuva rakennusyrittäjä, maksaisi elatusmaksua tulotasonsa mukaisesti, eikä vain 150€/kk, niin eipä tyttären tarvitsisi olla jatkuvasti ruinaamassa rahaa. Eikä aiheesta tarvitsisi jatkuvasti riidellä.

Isä: "Kasva äidiksi edes joskus, opettele laittamaan tyttärelles rajoja, eihän susta oo luotsiksi sille sen elämään kun se ei osaa edes käyttäyä. Se sai just 150 euron tukkahoidon, (häitä varten) onko sulla kykyä ees moiseen... Älä tuu mulle vittuileen."

Varasin lopultakin ajan elatusmaksun tarkistusta varten.
Miksi ei kukaan ole aikaisemmin sanonut että siihen pitäis maksaa indeksikorotus vuosittain?!?
Olemme olleet lastensuojelun (itsetekemäni pyynnön vuoksi, siitä myöh,) asiakkaina useamman vuoden, sekä tehneet useita toimeentulotukihakemuksia, mutta kukaan ei koskaan ole vihjaissutkaan että elatusmaksu on normien vastainen.
Pitäisihän sen tökätä asiantuntijan silmään kuin pitkäkyntinen sormi!

Miksei etävanhemman elatuskykyä selvitetä kun yksinhuoltajaperhe joutuu hakemaan toimeentulotukea???

Olen niinniinnniiin väsynyt. Sorry jos hermo pettää...

Käskin tyttären kuitenkin menemään sinne häihin.






perjantai 13. syyskuuta 2013

Kyyneliä leipäjonossa

Kyyneleet alkoivat virrata valtoimenaan kun eilen istuin uskonnollisen järjestön "kirkossa" ja kuuntelin päivän julistusta. Yritin vaivihkaa pyyhkiä kyyneleitäni, jotka eivät sitten millään suostuneet asettumaan lähtökuoppiinsa.
Tämän voisi joku tietysti tulkita uskonnolliseksi merkiksi, mutta lähinnä kyse oli ihan vilpittömästä pettymyksestä, harmista ja huolesta.
En tiedä auttoiko joku korkeampi voima, mutta tytär oli saanut isältään muutaman kympin rahaa!

Olin juuri ennen leipäjonoon lähtöä lukenut kielteisen toimeentulotukipäätöksen.
Olin lähestulkoon valmis rukoilemaan että oikeasti tulisi joku ihme, tai pyhä henki, joka ratkaisisi toimeentulo-ongelmani. Mutta enpä silti  oikein usko että tässä mikään henki auttaa. Ei edes positiivinen...
Ellei Suomen sosiaalipolitiikka yhtäkkiä muutu, pysyn samassa suossa edelleenkin. Sitä ihmettä lienee turha odottaa.

Ruumiin ravintoa tuli muovikassin täydeltä. Sinkkuystäväni luovutti osan antimista minulle, joten nyt on murkinaa!
6 rasiaa miniluumutomaatteja, 1 ruukkusalaatti, 2 banaania, 4 purkkia vaahtoutuvaa suklaakermaa ja 6 laatikollista sulaamuropatukoita. Leipiä on pakastimessa niin, ettei ihan kohtakaan tarvitse ostaa.
Kaikissa tuotteissa on vieläpä käyttöaikaa jäljellä ainakin viikon verran!

Nyt pitää alkaa ideoimaan erilaisia herkkuja ja inventoimaan varastoja. Pahus kun söin ne banaanit pahimpaan nälkääni, niistä ja suklaakermasta olisi voinut kehitellä vaikkapa kakkua, tai jotakin piirakkaa. Ei kyllä ole kananmuniakaan ja jauhotkin ovat sämpyläjauhoja...
Pitää harkita tarkkaan mihin ne viimeiset, tilillä olevat 14 euroa käytän.

Lapsenlapsi tulee viikonloppuna yökylään joten jotakin terveellistä pitää olla.
Hyvännälkään on sentään niitä patukoita!
Tyttärelle säästän niitä pakastimessa olevia valmisruokia, mutta pikkulapselle en uskalla päiväysvanhoja, pakastettuja ruokia syöttää.
Onneksi tytär saa ruokaa koulussa, itse pärjään kyllä leivällä ja noilla tomaateilla.
Juustoa ja leivänpäällysrasvaakin on vielä jäljellä. Tosin eilen löysin ne kuivatavarakaapista, olin mielenkuohuissani laittanut ne sinne. Itku meinasi siitäkin päästä, mutta onneksi ne eivät olleet siellä pitkään ja olivat vielä kunnossa.

Laskupinoa laatikossa en juuri nyt uskalla edes ajatella. Eihän niille viikonloppuna edes mitään voisikaan tehdä.
Siirrän asian maanantaille, vaikka eipä niihin silloinkaan mitään rahaa ole.
Pitäisiköhän ottaa joku pikavippi...???

Väsyttää...



torstai 12. syyskuuta 2013

Toimeentulotukipäätös kielteinen

Elo-syyskuun toimeentulotukipäätös lopultakin tuli.
Päätös oli sitten se, mitä pelkäsinkin.
Perustoimeentulotuen tulonylitys oli 269€/kk, joten nyt hummaamaan!
Toimeentulotuen laskennassa jätetään huomioimatta todellisista vuokrakustannuksista 214€, joten minullehan jää ruhtinaallisesti vielä 55 euroa ylimääräistä tuon lisäksi.
Toimeentulotuen laskennassa on huomioitu työeläkkeeni, kansaneläkkeeni, asumistuki, elatusmaksu ja tyttären opintotuki.
Vuokran jälkeen meille kahdelle jää siis elämiseen 922€
Normien mukaan kohtuullisiksi elinkustannuksiksi lasketaan minulle 524,99 ja tyttärelle 334,08€. Yhteensä siis 858€

Koska emme siis saa toimeentulotukea, menoiksemme ei huomioda:

lääkekuluja (reseptilääkkeet) 79,90 €
sähkölaskua                            61,23
terveyskeskusmaksuja            41,00
ambulassikuljetusta                14,90
poliklinikkakäyntejä                55,00
tyttären koulumatkoja             25,90
Yhteensä:                              277,93 €

Todellisuudessa käyttöömme siis jää 645€

Jos lasketaan että media nielaisee tästä alakanttiin arvioiden 50€,
jää meille muuhun elämiseen vielä 595€. Hurraa!
Saamme kumpikin erikseen käyttä rahaa ruokaan, lehtiin, vaatteisiin, kenkiin, henk.koht. hygieniaan, kampaamoon ym. ylellisyyksiin ja huvituksiin peräti 9,91/päivä.
297€/kk per nuppi.

Pysyttekö perässä?
Ei se mitään en minäkään. Vaikka kuinka laskisin niin meille jää toimeentulovajetta kutakuinkin sama summa, joka meillä katsotaan olevan ylimääräistä.
Toivottavasti tässä kuussa ei enään tule mitään yllättäviä menoja!

En tiedä miten saisimme asumiskustannuksemme vastaamaan toimeentulotuen normeja.
Tässä asunnossa olemme asuneet vajaan vuoden. Muutimme edellisestä, koska sekin oli liian kallis. Tämän asunnon saimme puolitoista viikkoa ennen edellisen vuokrasopimuksen loppumista.
Asunto on kolmio, eli mukavan kokoinen ja vuokra on 880€, nykyisellä vuokratasolla varsin edullinen, mikä taas johtunee siitä että se oli todella huonokuntoinen.
Olemme kitanneet ja maalanneet kotimme kuntoon vuokranantajan kustantamilla tarvikkeilla. Saimme vihdoinkin kodin, jossa on hyvä olla.

Kaksioiden vuokra alueellamme on n. 700-860 euron tienoilla.
Pienempään asuntoon muuttamisen jälkeenkin meillä olisi enemmän vuokraa, kuin toimeentulotukilaskelmassa huomioidaan. Lisäksi olohuoneen kalusteet pitäisi varastoida jonnekin odottamaan aikaa jolloin tytär muuttaa omillensa.
Pitäisi vielä pystyä maksamaan muuttokulut ja mahdollinen vuokravakuus, joka nykyisessä asunnossamme on todella pieni.

Suo siellä, vetelä täällä.
Mutta onneksi sain tänään leipäjonosta sekä hengen, että ruumiin ravintoa.
Siitä seuraavassa blogissani :)

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Ohhoijja. Tilillä rahaa 14,30€.

Onneksi saan piakkoin 220€ kansaneläkettä, sillä kai sitten mennään loppukuu.

Tytär oli käynyt eilen käynyt leipäjonossa poikaystävänsä kanssa, paikallisen uskonnollisen yhdistyksen pakeilla,  ja saanut sieltä tällä kertaa jopa lihaa.
Valmisruoat, joissa päiväykset ovat olleet jo eilen, tai jokunen päivä sitten pistettiin pakasteeseen. Jugurttia on jääkaappi täynnä, tosin niissäkin päiväykset jo menneet, joten nyt syödään taas urakalla jugurttia.
Uskonnollinen paatos oli kuulemma hiukkasen käynyt hermoon, mutta sanoohan sananlaskukin että sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Tai leipäjono.

Kävin toisspäivänä apteekissa hakemassa lääkkeeni kun en parin viikon tauon jälkeen enää kestänyt olla ilman. Olipahan mielenkiintoiset vierotusoireet! Huh. Kivutkin alkoivat olla taas niin ikäviä, että päätin kuitenkin aloittaa lääkityksen. Nyt olo on lähestulkoon euforinen, jaksoin jopa nousta aamulla ihmisten aikaan kun yöuni ei kipujen vuoksi häiriintynyt. No, klo 10.00, mutta sen on minulle jo hyvin! Eiväthän ne kivut koskaan kokonaan poissa ole, mutta lääkkeet vievät niistä suuren osan ja mielialakin on heti parempi.
Apteekkiin menikin sitten 99€.
Yritin eilen tulostaa KanTa.fi.stä sähköistä reseptiäni ja ostotapahtumaa, mutta tulostimesta on muste lopussa. Pitää mennä sosssun aulaan tulostamaan, niin saan antaa kuitin liitettäväksi toimeentulotukihakemukseeni.

Toimeentulotukihakemus on ollut vireillä kohta sen kaksi viikkoa.
En vieläkään osaa laskea itse, saanko toimeentulotukea, vai en. Ahdistaa ja hermostuttaa kun laskut on jonossa ja rahaa ei ole.
Taloutta on vaikeaa suunnitella kun raha tulee tipoittain eri lähteistä. Toimeentulotuki tulee jos tulee, mutta koskaan ei voi ennakoida milloin. On kuulemma kovasti ruuhkaa.
Ymmärrän, meitä köyhiä on paljon.

Huomenna menen toisen uskonnollisen järjestön leipäjonoon, toivottavasti sieltä saa jotakin järkevää ja terveellistä, nyt ruokavalio on vähän omituinen.
Hienoa että tällaista apua on saatavilla! Koko ruoanjakelu hoituu vapaaehtoisvoimin.
Vaikken jaakaan heidän uskonnollista vakaumustaan, haluan kuitenkin kunnioittaa heidän työtään osallistumalla puolen tunnin jumalanpalvelukseen.

Ihmisiä, jotka tekevät pyyteetöntä työtä toisten hyväksi, on siis vielä olemassa!
Maailma ei ole täysin mätä.